Raaka-aineiden kallistuminen nostaa hintoja n. 5 – 10%

Rakennusalalla raaka-aineiden kallistuminen nostaa hintoja lähes kaikissa rakennustuotteissa. Eniten hinnannousua on terästuotteissa sekä puutavarassa. Tilastokeskuksen mukaan rakentamiskustannukset olivat nousseet pelkästään kesäkuussa 4,2% edeltävän vuoden kesäkuusta. Tarvikepanosten osuus oli noussut 5,5% ja työn osuus 3,2%. Maanrakennuskustannusten kokonaisindeksi nousi kesäkuussa 8,2%. 
Tilastokeskus julkaisee ensi kuun rakennuskustannusindeksin 13.8.2021.

Puutavaran hinta on Suomessa ennätyskorkealla. Talousennusteita luovan Pellervon taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Paula Hornen Yle:n julkaiseman haastattelun mukaan hinnat myös tulevat jäämään korkeammalle kuin aiemmin, vaikka kysyntä vähentyisikin, sillä rakentamisen hyvä suhdanne jatkuu. 

Verkkokauppamme lämpöpumppujen ja varaajien osalta raaka-aineiden kallistumisen aiheuttama hinnannousu on tällä hetkellä n. 5 – 10%. 
Lisäksi mm. komponenttien saatavuudessa on epävarmuutta.
Rakennustarvikkeiden ja materiaalien hintojen nousuun kannattaa varautua jatkossakin.  

Hinnannoususta huolimatta avaimet käteen pakettien ja muiden tarjousten hinnat ovat voimassa jo toimitettujen tarjouspyyntöjen päivämäärien mukaisesti.

Tarvitseeko maalämpöpumppusi päivitystä?

Tarjoamme nopealle asiakkaalle Gebwell Aries maalämpöpumpun vanhan maalämpöpumpun tilalle avaimet käteen pakettina
vanhaan hintaan alk. 9490€

Rakennatko uutta, tai haluaisitko vaihtaa ekologisempaan maalämpöön?

Uudisrakennuksiin ja öljylämmityksen tilalle nopean asiakkaan tarjouksena Gebwell Aries maalämpö avaimet käteen pakettina
vanhaan hintaan alk. 14900€.
 
Hintatarjoukset voimassa 15.8.2021 mennessä vahvistettuihin tilauksiin Uudenmaan alueella.

Tarjouksen omaan kohteeseesi saat täyttämällä yhteydenottolomakkeen tästä!